Pihakirppistapahtuma liikutti

Julkaistu

Teuva Anu Rinne/ Tejuka

TEUVA Teuvan omakotiyhdistys ry järjesti viikonloppuna sarjassaan kolmannen pihakirppistapahtuman. Sää suosi ja ihmiset kiersivät kirppiksiä. Vanhan kunnantalon puistossa oli infopiste, josta sai paperisia opaskarttoja. Kartta löytyi myös nettiversiona. Kahvia, tuoreita munkkeja ja makkaraa oli myynnissä sekä tietoa yhdistyksen jäsenyydestä. Kohdattiin vanhoja tuttuja ja tavattiin uusia.

Tämän kevään tapahtumassa oli reilu kuutisenkymmentä myyjää, joista lähes puolet ensikertalaisia. Myyntipihat oli merkitty tien varteen ilmapalloin ja numeroin. Keskustan ulkopuoleltakin löytyi myyjiä, esimerkiksi Norinkylästä, Äystöltä, Riipistä, Kauppilasta ja Komsista. Jotkut myyjistä pitivät pihansa auki vain lauantaina, osa molempina päivinä ja yksi myyntipaikka jatkaa myytiä koko viikon ja vielä ensi viikonlopunkin.

Myynnissä oli tavaroita laidasta laitaan. Oli Arabiaa, Iittalaa ja lasitavaraa. Kenkiä ja vaatteita niin lapsille kuin aikuisille. Kotiin tauluja, kodintekstiilejä ja huonekaluja. Leluja, lastenvaatteita ja sisutustavaraa. Kirjoja, vanhoja nuotteja ja soittimia. Kaikenlaista kaikille; lemmikkieläimille, lapsille, aikuisille. Melkein helpompi luetella mitä ei ollut. Joitakin harvinaisempia tavaroita ja todellisia löytöjäkin saattoi osua kohdalle, koska itselle tarpeeton voi olla toiselle aarre.

Raija Ketolan ja Kari Harjun kirppikseltä Mattilantieltä löytyi muun muassa itse rakennettu kinneri, jota tarkasteltiin kiinnostuneena. Raija Ketola kertoi porukkaa käyneen aivan kiitettävästi ja olevan hyvillään siitä, että myytävää tavaraa oli löytynyt senkin verran, ettei tarvinnut kesken päivän lopetella myyntiä.

Seppo Riippi esitteli myynnissä ollutta veivigrammaria, josta raikui ilmoille sen verran tanssimusiikkia, että olisi voinut pistää vaikka päivätanssit pystyyn.